METSEK blogit
World Police and Fire Games on massiivinen urheilutapahtumaTiistai 25.4.2023 klo 12.52 - Mika-Matti Trogen Kahden vuoden välein järjestettävät Palomiesten ja poliisien MM-kisat ovat yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista. Kilpailut keräävät toistakymmentä tuhatta osallistujaa ja lajeina on kaikkea mahdollista nyrkkeilystä rugbyyn ja jääkiekkoon. Valtava tapahtuma– MM-kisat ovat valtava tapahtuma, josta Suomessa tiedetään aika vähän. Useissa maissa panostetaan kilpailuun tosissaan ja mukana on ammattimaisia toimijoita. Useat maat lähettävät TV-kuvaa kilpailusta omilla kanavillaan. HistoriaWorld Police and Fire Games kilpailuja aloitettiin suunnittelemaan vuonna 1983. Ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 1985 San Josessa. Myöhemmin World Police & Fire Games on pidetty joka toinen vuosi San Diegossa, Kaliforniassa (1987); Vancouver, Kanada (1989); Memphis, Tennessee (1991); Colorado Springs, Colorado (1993); Melbourne, Australia (1995); Calgary, Kanada (1997); Tukholma, Ruotsi (1999); Indianapolis, Indiana (2001); Barcelona, Espanja (2003); Quebec City, Kanada (2005); Adelaide, Etelä-Australia (2007); Brittiläinen Kolumbia, Kanada (2009); New York City, New York (2011); Belfast, Pohjois-Irlanti (2013); Fairfax County, Virginia (2015); ja Los Angeles, Kalifornia (2017); tulevien pelien kanssa Chengdussa, Kiinassa (2019); Rotterdam, Alankomaat (2022); Winnipeg, Kanada (2023) ja Birmingham, Alabama (2025). - Olympialaiset ovat kiistatta urheilijamääriltään maailman suurin kisatapahtuma, mutta World Police and Fire Games tulee tällä hetkellä tilastoissa hyvänä kakkosena. TunnusmerkkiVuoden 2023 World Police & Fire Gamesin päälogo on Winnipegin ja Kanadan kulttuurin ja arvojen yhteenliittymä. Jääkarhu on ikoninen eläin Kanadassa ja erityisesti Manitoban kauniilla alueella. Se on lisäksi rohkeuden, joustavuuden ja arvokkuuden symboli. Jääkarhu on logon sydän, aivan kuten Winnipeg on Kanadan sydän. |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, poliisi, palomies, mm-kisat, rikos, rikollinen |
#Eikiusita -kampanja puskee koulukiusaamista vastaan yhdessä autourheilu yhteisön kanssaTiistai 18.4.2023 klo 10.23 - Mika-Matti Trogen
Ihmisten välillä erimielisyydet ovat arkipäivää ja sinällään se ei ole paha asia. Lapset ja nuoret oppivat erimielisyyksien selvittelyissä hallitsemaan tunteita, selvittämään riitoja ja sopimaan niitä. Koulukiusaamisella tarkoitetaan sitä, että oppilas joutuu toistuvasti kiusaamisen ja vainoamisen kohteeksi. Kiusaajia voi olla monia tai vain yksi. Yleisintä kiusaamista on esimerkiksi töniminen, pilkkaaminen, haukkuminen ja ilkeät puheet. Kiusaamista tehdään tänä päivänä paljon myös internetissä. Kiusaamisella pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Usein kiusaamistilanteessa kiusaajalla on enemmän valtaa ja hän on fyysisesti vahvempi kuin itse kiusattu. Koulukiusaamista ei löydy erikseen terminä rikoslaista, mutta siinä käytetyt keinot ovat usein samanlaisia kuin rikoksissa. Kiusaaminen voi pitää sisällään pahoinpitelyä, kiristystä, varastamista, vahingontekoa, uhkailua, vapaudenriistoa, pakottamista tai kunnianloukkauksen. Koulukiusaaminen voi sisältää myös pelkästään henkistä väkivaltaa, jota vastaan on vaikea puolustautua. #eikiusita -kampanja aloitettiin vuonna 2015Järkyttävä tarina koulukiusatusta pojasta joka lopulta menehtyi kisaamisen takia, nousi julkisuuteen. Tapaus sai oululaisen autourheilua harrastavan Sanna Simontaipaleen aloittamaan #eikiusita -kampanjan. Hämeestä kotoisin ja nykyään Oulussa asuva perheen äiti Sanna Simontaival on joutunut kokemaan koulukiusaamisen ja on myös itse ollut koulukiusaajana yläasteella, joten kokemusta hänellä on aidan kummaltakin puolelta. - En ole ylpeä teostani ja häpeän sitä, että olen ollut itse koulukiusaaja. Olen osannut aikanaan pyytää ja saanut tapauksen anteeksi. Tänä päivänä olen kiusatun huoltaja, kertoo Sanna Simontaival. Simontaival kertoo kutsuvansa koulukiusaamista mieluummin kouluväkivallaksi siitä syystä, että nuorten ja lasten on pakko käydä koulua ja heidän on pakko olla koululla jo oppivelvollisuuden vuoksi. Se tekee asiasta väkivaltaa. Kokemuksensa mukaan poliisin puuttuminen asiaan on hyvin koulukohtaista. - Jos kiusaamistapauksesta tulee tieto poliisille, heillä on yleisesti hyvä ammattitaito puuttua tämäntapaisiin rikoksiin. Tosin alle 15-vuotiaiden tekemiin kiusaamistapauksiin ei tahdo lain koura yltää, kertoo Sanna Simontaival Poliisin tutkintaan menneistä jutuista Simontaival mainitsee huonoksi puoleksi pitkät tutkinta-ajat, mutta syyhän on enemmänkin yhteiskuntamme päättäjissä, koska poliisin työtaakka on tällä hetkellä suuri ja ruuhkautunut. #eikiusita näkyyKampanjalle on perustettu omat internet-, twitter- ja facebook sivut. Facebook sivuilla on tällä hetkellä yli 7000 seuraajaa. Kampanja tekee yhteistyötä Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun, Nuorten netin ja Rikosuhripäivystyksen kanssa. Alun alkaen kampanja on tarkoitettu kaikille autourheilua harrastaville ja autourheilusta pitäville yhteiseksi kanavaksi sanoa #EI koulukiusaamiselle. - Minulla ja perheelläni on pitkä kokemus autourheilusta ja olemme olleet osa autourheilijoiden perhettä jo kymmeniä vuosia. Oli aika luonnollista, että aloitimme tärkeän asian viestittämistä yhdessä autourheilijoiden kanssa, kertoo Sanna Simontaival Tunnusmerkki on #eikiusita tarraKampanjassa mukana olevat autourheilijat tunnistavat parhaiten kilpa-autoon liimatusta #eikiusita -tarrasta. Tällä tavoin kilpailija kertoo olevansa koulukiusaamista vastaan. Tiivis autourheilu yhteisö onkin ottanut loistavalla tavalla asian haltuunsa ja #eikiusita tarroja on nähty lähes jokaisessa moottoriurheilukilpailussa maassamme viime vuosien aikana. Kampanjaan on lähtenyt mukaan tunnettujakin nimiä, kuten Mika Mäkinen, Anita Mäkelä, Janne Ahonen ja Eero Madisson. Onhan tarra on nähty moninkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholminkin autossa. Kampanja toimii täysin vapaaehtoisten voimin ja se on puhtaasti voittoa tavoittelematon. Kampanjaa tehdään suurella sydämellä ja mukana on toki muitakin kuin autourheilijoita. Esimerkkeinä artisti Hanna Pakari, Klamydia- yhtye ja Mansesteri. Tavoitteena yhteistyötä koulujen kanssaKampanja etsii pilottikoulua koulukiusaamisen paneeliin, jossa olisi mukana oppilaat, vanhemmat, koulun henkilökunta, oppilaskunta, tukioppilaat, koulupoliisi, rikosuhripäivystys ja tietenkin #EIKiusita. Paneeliin suurin vaikutusvalta olisi oppilailla, jotka kertovat nimettömillä lapuilla aiheet, joista puhutaan ja miten. Koulupaneelin tarkoitus on jakaa tietoa kiusaamisesta vanhemmille ja koulun henkilökunnalle, sekä muistuttaa oppilaita kiusaamisen pitkäkestoisista seurauksista. Eritoten painottaa puhumisen tärkeyttä, jolloin asiaan voidaan puuttua! Paikalle olisi hyvä saada ”koulupoliisi” kertomaan esim. somen ikärajoista, mikä on rikos ja millaisia ovat rikosvastuut. Mukaan otetaan myös Rikosuhripäivystys kertomaan rikoksen uhrin tukemisesta ja miten he voivat auttaa kiusattuja. MLL voisi kertoa nuorten chatista, Sekä tietenkin mukana on #EIKiusita -projekti, joka juontaa tapahtuman ja kertoo omakohtaisesta kokemuksesta koulukiusaamisesta. Koulunhenkilökunta on kertomassa heidän toimintatavoistaan kiusaamisen ilmettyä. #eikiusita kampanja on hyvissä voimissa ja hyvän tekeminen jatkuu. Kampanjan kotisivut uudistetaan lähiaikoina ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Lopuksi#eikiusita kampanja on hyvissä voimissa ja hyvän tekeminen jatkuu. Kampanjan kotisivut uudistetaan lähiaikoina ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. - Tulevaisuudessa toivoisin, että nuoria kuultaisiin enemmän koulukiusaamisen ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Myös rangaistuksista haluaisin lisää keskustelua. Esimerkiksi voisiko koulukiusaamisesta tuomita yhdyskuntapalvelua, päättää Sanna Simontaival. Siniset Ritarit -lehtiSiniset Ritarit -lehti on Blue Knights Finland yhdistyksen julkaisema lehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Blue Knights on perustettu huhtikuussa 1974 Yhdysvalloissa Bangorissa paikallisten poliisien kesken. Kerho päätettiin perustaa ikään kuin vastapainoksi rikollisille moottoripyöräjengeille. Blue Knights International on levinnyt maailmanlaajuiseksi organisaatioksi. Paikallisosastoja on ympäri maailman mm. Amerikassa, Australiassa, Euroopassa, Skandinaviassa. Euroopan lähes jokaisessa maassa on tällä hetkellä vähintään yksi Blue Knights -osasto. Jäseniä kerhossa on yli 19500. Blue Knightien ideologia voidaan vapaasti suomennettuna jakaa viiteen osaan: 1. Pitää yllä ”vanhan ajan hyvää” motoristihenkeä 2. Edistää moottoripyörä harrastusta ja moottoripyöräilyn turvallisuutta 3. Ajaa moottoripyörän omistajien ja käyttäjien etuja 4. Edistää esimerkillä ja muilla hyväksyttävillä keinoilla moottoripyörän turvallista käyttöä ja moottoripyöräilystä nauttimista 5. Tuoda lainvalvojia lähemmäs suurta yleisöä Blue Knights SuomessaSuomessa on kaksi paikallisosastoa 20-vuotta täyttävä Blue Knights Finland I on perustettu 2003 Lahdessa ja Blue Knights Finland II on perustettu 2018 Kokkolassa. Yhdistyksemme on avoin kaikille moottoripyöräileville lainvalvojille, joilla on valtion virka ja kiinniotto- ja/tai pidätysoikeus. Tällaisia virkamiehiä löytyy esimerkiksi: - tullista - poliisista - rajavartiolaitoksesta - puolustusvoimista Myös rikosseuraamuslaitoksen sekä syyttäjäviranomaisissa voi olla tälläisia virkamiehiä. Blue Knights Finland I ry yhdeksi tärkeäksi toiminnaksi on muodostunut hyväntekeväisyys. Kerho on lahjoittanut, niin rahaa kuin aikaa, koko olemassaolonsa aikana erilaisille tahoille pyrkien jakamaan ja tuomaan iloa arjen keskelle. Lapset ovat olleet hyvin monesti auttamisen kohteena, mutta osansa on myös saaneet mm. sotiemme veteraanit. |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, offset, ilmoitusmyyjä, #EIkiusita |
Onnittelut 75-vuotiaalle Opaskoirayhdistykselle!Tiistai 11.4.2023 klo 10.42 - Mika-Matti Trogen Opaskoirayhdistyksen 75-vuotista taivalta juhlittiin 18.3.2023 Helsingissä Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksessa. Tilaisuudessa tapasivat toisensa jäsenet, kannatusjäsenet, tukijat ja yhteistyökumppanit. Juhlissa tarjolla oli herkullista kakkua ja piirakoita kahvin kera. Tunnelma oli rento ja lämminhenkinen, monet ystävät ja tuttavat tapasivat toisensa pitkästä aikaa. Kuulumisia vaihdettiin ja iloista juttelua sekä naurua muisteluista kuului juhlatilassa monelta suunnalta. Juhlia piristi musiikkiesitykset Katja Arvosen ja Matti Syrjälän tarjoilemana. - Kiitämme Opaskoirayhdistystä kutsusta ja tulimme paikalle erittäin mielellämme. Juhlissa meihin teki vaikutuksen iloisien opaskoirien lisäksi mukavat musiikkiesitykset ja rento tunnelma, kertoo Mika-Matti Trogen Printmix Oy:stä. Yli 10-vuotta yhteistyötä Opaskoirayhdistyksen kanssaPrintmix on kustantanut Opaskoirayhdistyksen Valjaissa- lehteä vuodesta 2012 alkaen. Kustannussopimukseen kuuluvat lehden ulkoasun suunnittelu, taittotyö, painotyö, ilmoitusmyynti ja laskutus. Printmixillä on pitkä kokemus järjestölehtien tuottamisesta ja tänä päivänä ilmoitusmyynnin hoitaa samaan konserniin kuuluva Suomen Myyntimediat. Koko 15 vuoden historian aikana yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Mika-Matti Trogen, joka on yksi yhtiön perustajista. - Olemme olleet innolla mukana Opaskoirayhdistyksen matkassa. Hännän heiluttajat ovat iskeneet syvälle sydämiimme. Valjaissa- lehti on tänä päivänä erittäin luettu ja tasokas julkaisu. Olemme ylpeitä lehdestä ja lupaan omalta osaltamme, että taso ei tule putoamaan tulevaisuudessakaan, kertoo toimitusjohtaja Mika-Matti Trogen Opaskoirayhdistys tekee työtä näkövammaisten eteenOpaskoirayhdistys perustettiin syyskuussa 1948, jolloin se ryhtyi kouluttamaan opaskoiria siviilisokeille. Yhdistyksen tarkoitukseksi määriteltiin opaskoirien hankkiminen, varojen keruu niiden koulutukseen, kilpailujen järjestäminen koirien kehittämiseksi ja yleisön harrastuksen herättäminen opaskoira-asiaan. Lisätietoja: |
Avainsanat: Printmix, Printmix kokemuksia, Suomen Myyntimediat, Suomen Myyntimediat kokemuksia, Opaskoirayhdistys ry, Valjaissa -lehti, Mika Trogen |
Järjestölehden tuotannon vaiheetMaanantai 27.3.2023 klo 12.03 - Mika-Matti Trogen
Olen suorittanut graafista suunnittelua ja lehden taittoja moniin eriin järjestölehtiin vuodesta 1994 alkaen, ja tuotettuja lehtiäkin minulla on takana jo reilusti yli tuhat. Yhden lehden tuottamiseen kuluu kaiken kaikkiaan monien eri ihmisten toimesta kymmeniä ja joskus jopa satoja työtunteja. Lukija ei välttämättä ymmärrä kuinka monien käsien kautta loppujen lopuksi kulkee ennen kuin se tipahtaa postilaatikosta kotiin luettavaksi. Kirjoitin tämän kirjoituksen avatakseni koko lehden tuotantoon alusta loppuun mahdollisimman tarkasti. Tervetuloa siis lehden tuotantomatkalle kanssani! Ulkoasun suunnitteluSuunnittelu lähtee ensin liikkeelle lehden koosta. Kokoja on monia erilaisia, mutta tänä päivänä yleisimmin käytämme kokoa 220x280mm. Aikaisemmin järjestölehtiä painettiin pääasiassa A4 (210x297) kokoon. Tämän jälkeen on vuorossa mm. palstan leveyksien ja marginaalien leveyksien suunnittelu. Typografian avulla helpotetaan viesin välittymistäTypografialla tarkoitetaan tekstiin, kirjasintyyppeihin, kirjainten asetteluun ja väritykseen liittyvää suunnittelua sekä sommittelua. Typografia antaa kirjoitetulle kielelle halutunlaisen visuaalisen muodon. Typografian suunnittelu on merkittävä osa lehden graafista suunnittelua. Pääsääntöisesti päätetään otsikoiden, väliotsikoiden, leipätekstien ja kuvatekstien fontit ja niiden värit. Myös rivinvälit ja etäisyydet objekteihin ja kuviin kuuluvat osana tähän suunnitteluun. Seuraavaksi suunnitellaan sisältöPäätoimittajan tehtäviin kuuluu olennaisena osana lehden sisällön suunnittelu. Tähän kuuluvat mm. eri kirjoituksien sijoittelu lehteen ja juttujärjestyksen päättäminen. Päätoimittaja lähettää ensin suunnitelman taittajalle ja sen jälkeen hän lähettää itse artikkelit kuvineen. Tässä vaiheessa artikkeleiden tekstit ovat jo oikoluettu kertaalleen ja toimitettu materiaali on tässä vaiheessa ns. valmista materiaalia. Lehden taittoTaittaja sijoittaa lehteen otsikot ja tekstit. Muokkaa väliotsikot ja luo nostot ja ingressit. Kuvien sijoittelua ennen kaikkiin kuviin tehdään kuvankäsittely, jossa parannellaan kuva painovalmiiksi ja käsitellään värit painokelpoiseksi. Taittaja tekee sivujen visuaalisen ilmeen ja lisää myös tarvittaessa ikonit ja muut materiaalit. Mikäli materiaalissa ei ole mukana kuvia, taittaja hankkii juttuun tarvittavat kuvituskuvat. Mainosmyynti on olennainen osa järjestölehden tekoaMyyjät soittavat tuhansia puheluita ja lähettävät satoja tarjouksia yrityksille, joista osa tulee mukaan ilmoittamaan lehteen. He raportoivat mainosten valmistamisohjeet graafiselle suunnittelijalle, joka valmistaa mainokset ohjeiden mukaan. Suunnittelija ottaa myös vastaan mainostajien toimittamat materiaalit ja vastaa siitä, että lehteen tulee juuri mainostajan haluama aineisto. Tarvittaessa mainostajalle lähetetään vedos ilmoituksesta. Mainosmateriaalista kasataan lopulta valmiit sivut, jotka toimitaan lehden taittajalle, joka sijoittaa ne lehteen oikeille paikoilleen. Samaan aikaan laskuttaja luo ilmoittajista laskuja myyjien ohjeistuksen mukaan. Laskutus suoritetaan loppuun sitten kun lehti painetaan, jokaiselle ilmoittajalle toimitetaan aina lehti laskun ohessa. Kohti painokonettaKun kaikki materiaali on saatu lopulta valmiiksi ja päätoimittaja on vedoksien / korjauksien jälkeen hyväksynyt lehden painovalmiiksi, alkaa lehden siirtäminen painotalon tuotantoon. Lehti toimitetaan ns. painovalmiina PDF-tiedostona, jossa on valmiina leikkausmerkit. Aineiston vastaanottamisen jälkeen painon työntekijä tarkastaa aineiston ja monesti lehteen tehdään vielä tässä vaiheessa korjauksia. Tämän jälkeen lehti tulostetaan CTP-tulostimella painopellille, jonka jälkeen työ siirtyy siihen sopivaan painokoneeseen. Meidän tapauksessamme itse painotyö suoritetaan 4- ja 5-väri Heidelberg Speedmaster painokoneilla. Painamisen jälkeen tehdään lehden jälkikäsittely mm. sivujen lajittelu ja arkkien leikkaaminen, kunnes lehti on valmiina jakeluun. Konepostituksen kautta asiakkaallePainosta lehdet kiitävät kohti postitusta. Postitus suoritetaan määrien mukaan, joko käsipostituksena tai konepostituksena. Pääasiassa meidän tapauksessamme käytetään konepostitusta, joka on tehokas ja nopea tapa saada lehdet maailmalle. Jakelua varten osoiterekisterin ylläpitää ja toimittaa lehden julkaisija. LopuksiYhteenvetona lehden tekeminen on monien eri ihmisien yhteinen ponnistus. Tuotantovaiheita on monia ja aikatauluissa pysyminen vaatii ammattitaitoa ja kokemusta. Mukavia lukuhetkiä Mika-Matti Trogen |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, offset, ilmoitusmyyjä |
Mediamyyntiä Mika-Matti Trogenin johdollaTiistai 21.2.2023 klo 15.33 Mediamyynti on tapa myydä mainontaa televisiossa, radiossa, sanomalehdissä, verkkosivuilla ja muilla viestintävälineillä. Se sisältää usein myös neuvontaa ja suunnittelua mainonnan sijoittelusta ja esittämisestä. Mediamyynti on kokonaisuudessaan tärkeä osa mainonnan alaa ja se auttaa mainostajia tavoittamaan tiettyjä kohderyhmiä heidän käyttämillään viestintävälineillä. Metsek Groupiin kuuluvat Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat toteuttavat mediamyyntiä järjestökentän jäsenlehtiin ilmoitusmyynnin keinoin. Ilmoitustilaa ostaneiden yhdistysten mainokset toteutetaan printtimedian kautta. Printmix on keskittynyt toiminnassaan erityisesti yhdistyslehtiin. Tässä artikkelissa pääset tutustumaan yhdistyslehtien ilmoitusmyyntiin vielä tarkemmin, jatka vain lukemista.
|
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu |
Mika-Matti Trogenin jouluterveisetMaanantai 19.12.2022 klo 8.21 Suomessa kutsuttiin vielä 1700-luvulla joulukuuta talwikuuksi. Myöhemmin alettiin viettämään keskitalven juhlaa, jolloin nimi muuttui joulukuuksi. Tänä päivänä joulun odotus alkaa adventtiajalla, johon kuuluu neljä adventtisunnuntaita. Joulun vietto alkaa jouluaattona 24. joulukuuta. 25. joulukuuta on joulupäivä ja 26. joulukuuta on toinen joulupäivä eli tapaninpäivä. 1700-luvulla Suomessa vietettiin myös kolmatta ja neljättä joulupäivää. Joulun ajan päättävää loppiaista vietetään 6. tammikuuta. Vietän syntymäpäivääni lähellä joulua. Lapsena syntymäpäivän ja joulun läheiset ajankohdat tekivät oman säväyksensä juhlintaan. Syntymäpäiväjuhlia oli haasteellista järjestää, kun ihmisillä oli joulun lähettyvillä omat joulukiireensä. Syntymäpäivälahja ei tuntunut niin suurelta, kun tiesi muutaman päivän päästä h-hetken lähestyvän, jolloin lahjoja tulisi paljon. Mika-Matti Trogen ja lapsuusajan joulutLapsuusjoulut ovat jääneet mieleeni pysyvästi. Meidän perheemme vietti joulua aina yhdessä ja vanhempani panostivat aina paljon ruokaan ja lahjoihin. Muistan kun meidän talomme lapset kokoontuivat kerhotilaan laulamaan joululauluja ja viettämään yhdessä aikaa. Illalla perheen kesken syötiin maistuva jouluateria ja sen jälkeen minun lisäkseni myös kahdelle pikkuveljelleni jaettiin lahjat. Joskus pukki toi lahjat ovelle, toisinaan sisään asti, mutta samalla tavalla tilanne oli aina vuoden jännittävin hetki. Nämä joulut eivät unohdu koskaan, ne ovat piirtyneet mieleen hyvin syvälle ja niitä on hieno muistella silloin tällöin. Migreeni yllätti joulunaOli joulussa huonojakin asioita. Olen sairastunut ensimmäiseen migreeniin jouluaattona ja luulenpa jännityksellä olleen asiaan vaikutusta. Migreeni on ollut mukana elämässäni siitä lähtien näihin päiviin asti. Useana jouluna muistan olleeni sairaana, varmasti johtuen joulun odottamisesta ja jännityksestä. Hyvä työntekijä sairastaa aina lomalla, niin minäkin. Viime jouluna perheemme sairasti vatsataudin ja se ei ollut niitä ikimuistettavia jouluja. Jouluna yrittäjäkin rauhoittuuNyt aikuisena jouluja vietetään edelleen ja usein perheeni kesken. Yrittämisen aikana kesälomat ja muut lomat ovat jääneet todella vähiin. Joulu kuitenkin on rauhoittumisen aikaa. Silloin saa levätä ja näin aikuisena, se on merkittävintä joulussa. Tietysti kun saa rentoutua rakkaan perheen kanssa, antaa se oman lisänsä juhlaan. Näin loppuvuodesta alkaa joulua ja rauhoittumisen aikaa todella odottamaan. Tänä vuonna täytän joulun tienoilla 50-vuotta. Entiseen tapaan mennään, en järjestä isoja juhlia vaan joulu on se suurin juhla tänäkin vuonna. Toivon, että tänä vuonna saamme viettää ikimuistoisen ja rentouttavan joulun. Sitä toivotan myös teille rakkaat lukijat. Jouluisin terveisin Mika-Matti Trogen, Printmix Oy ja METSEK Group Oy. YhteydenottoMikäli tarvitset apua lehtiasioissa ja ilmoitusmyynnissä, ota yhteyttä ja jutellaan, kuinka voisimme auttaa sinua! Alkuperäinen kirjoitus Printmix Oy:n blogissa. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, joulu |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, joulu |
Mika-Matti Trogen ja toivoton tarinaTiistai 29.11.2022 Oman lapsen mielenterveys ja päihteiden käyttö huolettaa eikä anna vanhemmille rauhaa, vaikka lapsi olisi jo täysi-ikäinen aikuinen. Arki lapsen rinnalla voi tuntua raskaalta ja vaatia kohtuuttomia ponnisteluja. Piina voi kestää, jopa kymmeniä vuosia. Mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät koskaan ole vain yhden ihmisen ongelmia, vaan asia koskettaa aina myös omaisia ja muita lähellä olevia ihmisiä. Mitä läheisempi henkilö on, sitä tuntuvammat ovat vaikutukset. Tilanne herättää usein monenlaisia ajatuksia ja tunteita: myötätuntoa, vihaa, surua, häpeää, syyllisyyttä, katkeruutta ja riittämättömyyden tunnetta. Omainen voi huomata oman elämänsä muuttuneen, kun se on alkanut ohjautua läheisen ongelmaan liittyvien ennakoimattomien mielialojen muutosten mukaan. Läheisestä huolehtiminen vie huomion pois omista tarpeista, kapeuttaen omaisen elämää. Kaikki tämä kuormittaa omaisen fyysistä, psyykkistä sekä sosiaalista jaksamista, aiheuttaen uupumusta koko lähipiirille. Vuosien piina ja huoliTässä Huumepoliisi-lehden tositarinassa kerrotaan kymmeniä vuosia kestäneestä piinasta, jonka mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivä Risto (nimi keksitty) on aiheuttanut vanhemmilleen ja koko lähipiirilleen. Risto on 70-luvulla syntynyt nykyään jo keski-ikäinen mies. Risto joutui peruskoulun aikana vaihtamaan erityisluokalle, koska koulunkäynti normaaliluokalla ei tahtonut onnistua. Muuten hänen lapsuutensa sujui ilman suurempia ongelmia. Riston varttuessa, syrjään vetäytyminen lisääntyi ja hänen kaveripiirinsä oli suppea. Hän viihtyi kotonaan ennemmin kuin ulkona ystävien kanssa. Aikuisiän saavutettuaan Riston päihdeongelmat alkoivat. Hän muutti kotoa omaan asuntoon ja puolenvuoden asumisen jälkeen edessä oli häätö. Asunto oli ruokottomassa kunnossa ja loppusiivous oli melkoinen työ. Kaikki huonekalut jouduttiin heittämään kaatopaikalle. Samaan aikaan työpaikalla oli monenlaisia ongelmia. Ristolla oli vaikeuksia tulla sovittuun aikaan työpaikalle ja jonkin verran haasteita työyhteisössä. Työnantajan ymmärtäväisyyden vuoksi hän kuitenkin sai toistaiseksi pitää työpaikkansa. Vuosien aikana pikkuhiljaa tilanne vain paheni. Ennen rehellinen Risto muuttui epärehelliseksi ja käytti mm. vanhempiaan hyväksi rahallisesti ja monella mullakin tavalla. Vanhemmat yrittivät parhaansa ja auttoivat Ristoa jatkuvien kriisien kanssa. Risto pääsi päihdehuollon asiakkaaksi ja hän oli monia kertoja päihdekuntoutuksessa pitkiäkin aikoja. Tilanne palautui aina kuitenkin huonoksi kuntoutuksista huolimatta. Vuosien jälkeen Risto löysi itselleen tyttöystävän ja sillä kertaa tilanne hieman rauhoittui. He muuttivat yhteen ja myöhemmin heille syntyi poika ja oikeastaan kaikki näytti hyvältä. Varsin pian kuitenkin tilanne muuttui. Riston mielenterveyden ongelmien sekä päihteiden käytön vuoksi he erosivat. Eron jälkeen Risto tapaili poikaansa säännöllisesti aina kun hänellä ns. hyvä jakso, mutta kun hän käytti päihteitä, tapaamiset jäivät vähemmälle. Risto ei koskaan oikein pystynyt suhtautumaan lapseen ja entiseen tyttöystäväänsä täysin normaalisti. Hän sai omalta perheeltään asiasta paljon moitteita, mutta taustalla ei ollut kuitenkaan välinpitämättömyys vaan mielenterveyteen liittyvä toteamaton sairaus ja siitä johtuva päihteiden käyttö. Kun tahto ei riitäNoin vuoden jälkeen onnettoman yhteensattuman vuoksi tyttöystävä menehtyi äkillisesti. Koska lapsi ei voinut mennä asumaan Riston luokse, jouduttiin tekemään huostaanotto ja lapsi muutti lastenkotiin. Tapahtumat aiheuttivat Ristolle romahduksen, josta hän ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt. Hän menetti työpaikkansa ja käyttää eri päihteitä alkoholista huumeisiin päivittäin. Kun rahat loppuvat hän mm. kerää pulloja saadakseen ruokaa. Tasaisin väliajoin hän on yhteydessä vanhempiinsa, apua pyytäen. Vanhemmat toimittavat hänelle mm. ruokaa, koska eihän Ristoa voi nälässäkään pitää. Kaikki rahat menevät aina päihteisiin. Vanhemmat ovat käyttäneet kaikki energiansa pojan auttamiseen. He ovat olleet yhteydessä poliisiin, sairaanhoitoon ja sosiaalivirastoon, mutta melko huonolla menestyksellä. Vaikeuksia aiheuttaa esimerkiksi se, että Risto on jo täysi-ikäinen ihminen. Risto tarvitsee mielenterveys ja päihdetyön apua. Hän on kuitenkin jokseenkin hoitovastainen. Tällä hetkellä häntä ei voida pakottaa hoitoon, sen on tapahduttava hänen omasta tahdostaan. Juuri nyt hänen tilanteensa on huono. Hän on saanut taas häädön asunnostaan. Poliisillekin hän on tuttu ja vierailut putkassa ovat hänen arkipäiväänsä. Naapurit pelkäävät häntä. Kun Risto tulee vastaan hän saattaa puhua sekavia ja joskus käyttäytyä uhkaavasti. Taustalla on kuitenkin mielenterveysongelmista kärsivä ihminen, joka on perusluonteeltaan kiltti. Hänen hoitoon saamisensa ei ole kuitenkaan helppo asia viranomaisille ja varsinkaan vanhemmille, koska omaa tahtoa hoitoon hänellä ei tällä hetkellä ole. Ripaus toivoa jäljelläVanhemmat joutuvat vastoin tahtoaan elämään Riston rinnalla päivästä toiseen. Riston hylkääminen on käynyt mielessä, mutta oman lapsen kohdalla se ei ole helppo asia. Piinaavien vuosien aikana tilanne on aiheuttanut vanhemmille kovaa huolta ja kärsimystä. Pelko Riston menehtymisestä on päivittäistä. Tämä on vaikuttanut vanhuusiässä olevien vanhempien elämään olennaisesti. Terveyden kanssa on ollut ongelmia ja heidän suhteensa ystäviin ja muuhun perheeseen ovat väkisinkin etääntyneet. Vanhemmat kuitenkin elävät toivossa, että Risto saataisiin pysyvästi hoidon piiriin ja hänen ongelmansa saataisiin lopultakin selvitettyä. Yksi vaihtoehto olisi Riston määrääminen edunvalvontaan, mutta se ei Suomessa ole helppo toimenpide, jos hän ei itse sitä halua. Toivomuksena on piinan loppuminen ja vanhuuden viettäminen rauhassa. Printmix ylpeästi yhteistyössäVuonna 2018 Helsingin huumepoliisi herätti henkiin Huumerikostutkijat ry:n. Työntekijäyhdistyksen toiminta alkoi ensimmäisen kerran jo vuonna 1988. Yhdistys julkaisee Huumepoliisi-lehteä, joka on ilmestynyt vuodesta 2018 pääsääntöisesti kahden numeron verran vuodessa. Lehteä painetaan noin 2500 kappaletta jokaista julkaisua kohden. Printmix on ylpeä tärkeästä yhteistyöstä yhdistyksen kanssa. Teksti: Mika-Matti Trogen YhteydenottoMeille on tärkeää tukea yhdistysten merkittävää työtä omalla toiminnallamme. Ota yhteyttä ja jutellaan lisää, kuinka voimme auttaa sinua järjestölehtesi tekemisessä! Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Printmix Oy:n blogissa. |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu |
Printmix kokemuksia - Ilmoitusmyyjän tarinaKeskiviikko 26.10.2022
Empaattinen johtaminen ei tarkoita pehmoilua Printmixillä. Pehmeät arvot eivät käsityksemme mukaan vähennä kovan tuloksen tekemistä, vaan päin vastoin. Printmix ja Suomen Myyntimediat työllistävät tänä päivänä yli 40 ilmoitusmyyjää, sekä muuta henkilökuntaa. Vuosien aikana olemme saaneet törmätä monenlaisiin eri ihmisiin ja persooniin. Eri tapauksista voisi kirjoittaa jopa kirjan, kokemuksia on niin paljon. Kerron tässä erään ääritapauksen henkilöstä, joka on edelleen yhtiömme palveluksessa. Emme kerro tämän työntekijän oikeaa nimeä, mutta kutsutaan häntä tässä jutussa vaikkapa Petriksi, kertoo Mika-Matti Trogen. Tervetuloa Printmixille Petri otti yhteyttä työnhaun johdosta vuonna 2009. Haastattelussa Petri kertoi, että on ollut aikaisemminkin vastaavissa tehtävissä, mutta sairastui ja on ollut monta vuotta poissa työmaailmasta. Päätimme palkata Petrin ja hän aloittikin jo heti seuraavana työpäivänä ilmoitusmyyjän tehtävissä. Vuosien aikana hän osoittautui säntilliseksi tekijäksi ja vähitellen opimme tuntemaan häntä paremmin. Vuonna 2017 Petrillä oli ongelmia asunnon saamisen kanssa. Hän ei kertonut siitä töissä vaan pähkäili asiaa itsekseen. Lopulta meille selvisi, että Petrillä ei enää ollut asuntoa ja tilanne oli todella huono. Petrillä oli jatkuvaa lääkitystä vaativa sairaus ja asunnottomuus ei näin ollen ollut mitenkään hyvä asia. Halusin auttaa häntä ja otin yhteyttä työnantajan ominaisuudessa Helsingin kaupungin asuntotoimistoon ja kerroin tilanteen. Petri kuitenkin oli joka päivä työssä käyvä ihminen ja ei tuntunut oikealta, että hän jäisi ilman asuntoa. Kohtuullisen nopeasti tämän jälkeen Petri onneksi sai asunnon, kertoo Mika-Matti Trogen. Onni onnettomuudessa Tapahtuneen jälkeen työ jatkui normaalisti vuoteen 2020 asti. Petri oli aina kellontarkka työajoissa. Eräänä maanantai aamuna sain puhelinsoiton Helsingin toimistomme johtajalta, joka oli huolissaan, koska Petri ei ollut saapunut työpaikalle. Päätimme odottaa muutaman tunnin. Petriä ei kuulunut, joten työnjohtajamme otti yhteyttä viranomaisiin. Petri löytyi kotoaan tajuttomana, hän oli saanut vaikean aivoinfarktin. Hoitohenkilökunta kertoi, että työnjohtaja pelasti Petrin hengen. Petrin toipuminen kesti noin kaksi vuotta. Hän pääsi sairaalasta ja sai tuetun asuinpaikan. Onni onnettomuudessa, että hän jäi henkiin ja vielä kohtuullisen hyväkuntoisena. Lääkäri oli kertonut Petrille, että hän suosittelee sairaseläkkeelle jäämistä. Petri oli kuitenkin sanonut lääkärille, että haluaa palata työhön. Petri palasikin työhön ilmoitusmyyjän tehtäviin heti sairaalasta päästyään keväällä 2022. Hän on mielestäni huikea kaveri ja varmasti harvinaisen sisukas. Nostan hänelle hattua erittäin korkealle, monen suomalaisen pitäisi ottaa tämänkaltaisesta työntekijästä mallia, iloitsee Mika-Matti Trogen. Empatia kannustaa hyvään työhön Harvard Business on tehnyt selvityksen, jossa todettiin, että empaattisissa yrityksissä työntekijät suoriutuvat töistään 20 prosenttia epäempaattisten yritysten työntekijöitä paremmin. Suomen Myyntimedioiden ja Printmixin johto on myös ymmärtänyt, että työpaikan luovat ihmiset. Arvostamme jokaista hyvää työntekijäämme todella paljon ja se kohottaa hyvinvointia, jaksamista ja antaa rohkaisevaa potkua tehdä työtä hyvin. Yhteydenotto Meihin voit ottaa yhteyttä rohkeasti kaikissa lehti- ja ilmoitusmyyntiasioissa. Katso myös avoimet työpaikkamme ja hae mukaan hyvään tiimiin. Alkuperäisen kirjoituksen löydät Printmixin sivuilta. |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu |
Printmixin kokemuksia ja vinkkejä hyvään esitteeseenKeskiviikko 31.8.2022 Tarvitaanko tänä päivänä enää laadukkaita esitteitä, kun ympärillä on jatkuvasti digiloikkia tekevä ja sisällöltään kasvava digitaalinen maailma?
Esite on elintärkeä materiaali tuotteistasi ja palveluistasi, joita potentiaalinen asiakas haluaa ottaa mukaansa. Esite ylläpitää yrityksesi imagoa konkreettisesti heidän käsissään – ja virtuaalisesti heidän mielissään. Se toimii muistutuksena osaamisestasi. Esitteen luominen voi olla hauska projekti. Nykyäänkin halutaan luoda jotain konkreettista, jonka voi säilyttää, tuntea ja ymmärtää. Esitteen suunnittelu on enemmän kuin pelkkä elementtien kokoelma; se sisältää kosketuksen ja tunteen tavalla, johon tietokonemallit eivät pysty. Ihanteellisen esitteen luominen saattaa olla vaikeaa, mutta siihen kannattaa panostaa. Esite on kestävä ja sen käyttöliittymä on ylivoimainen. Seuraavaksi tutkitaan 7 hyödyllistä vinkkiä tulevan esitteesi suunnittelun tehostamiseen ja näet miten Printmix Oy homman hoitaisi.
|
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu |
Printmix kokemuksia - EtätyöMaanantai 22.8.2022 Printmix Oy työllistääPrintmix ja ilmoitusmyyntiä suorittava Suomen Myyntimediat ovat olleet pääasiassa etätyössä kohta kahden vuoden ajan, etätyö ei ole myyntityössä kuitenkaan kovin uusi asia. Meillä on jo toimintamme alkuaikoina ollut keskimäärin kolmannes henkilökunnasta etätyössä, joten kokemuksia on ollut jo aikaisemmin. Korona muutti suhteen niin, että kaikista 38 työntekijästä tällä hetkellä tekee etätyötä 30 ihmistä, eli nykyään valtaosa yhtiön henkilökunnasta, kertoo toimitusjohtaja Mika-Matti Trogen. Etätyössä on paljon hyvääEtätyössä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä asioina voidaan sanoa, että ei mene turhaa aikaa työmatkoihin, saa tehdä työtä omaan tahtiin, keskittyminen on helpompaa, rahaa säästyy matkakustannusten ja työpaikkaruokailun takia. Yrityksen kannalta tietysti kustannuksia säästyy, koska vuokrakustannukset voivat pienentyä. Viime vuonna Helsingin toimistomme muutti pienempiin tiloihin. Turun toimistomme jatkaa entisissä tiloissa, joissa olemme toimineet jo 7 vuoden ajan. Olemme panostaneet työhyvinvointiin vuosien aikana ja siksi toimistolla on jokaisella oma työhuone, jossa saa työskennellä rauhassa. Tiloja ei kuitenkaan kannata pitää tyhjillään, siksi vaihdoimme toimistotilat tähän tilanteeseen sopivampiin, Trogen kertoo. Etätyön kääntöpuoliEtätyön huonoina puolina voidaan pitää työergonomian puutteet, työrytmiin liittyvät haasteet, työkavereiden kanssa tapahtuvat sosiaaliset kontaktit puuttuvat ja vapaa-ajan sekoittuminen työn kanssa. Myyntityössä haasteita on myös itsekurin kanssa. Kontaktimäärät ratkaisevat myyntityössä paljon ja vaikuttavat suoraan kokonaismyyntiin. Asiakaspalveluohjelmisto mahdollistaa etätyönPrintmix Oy ja Suomen Myyntimediat siirtyivät jo ennen koronan alkamista onnekkaasti pilvipohjaisen ohjelmiston käyttäjäksi. Soittolinja Oy toimitti sovelluksen vuonna 2019. Asiakaspalveluohjelmisto mahdollistaa etätyön mistä päin maailmaa hyvänsä, vaikkapa kesämökin rannasta. Ainoana vaatimuksena on kohtalainen internetyhteys ja tietokone. Tarvittaessa työnantaja kustantaa välineet ilmoitusmyyjälle. Yksi viisaimmista päätöksistämme oli tämän sovelluksen hankinta. Työn tekeminen on helpottunut selvästi ja esimerkiksi päällekkäiset asiakas kontaktit ovat poistuneet nyt lähes kokonaan. Tietysti ohjelmisto toi meille kustannuksia, mutta saamme nyt kompensoitua kuluja toimiston vuokrien kanssa, kertoo Mika-Matti Trogen Töissä PrintmixilläIlmoitusmyyntiä etänä tekevä työntekijä voi olla jossakin syrjemmässä asuva ihminen, joka ei saa omalta paikkakunnalta työtä. Tämän kaltaisessa tapauksessa Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat pystyvät tarjoamaan sellaisen työn, jota voi tehdä mainiosti ja ei tarvitse työn takia muuttaa kaupunkikeskuksiin. Osa etätyöntekijöistä on iäkkäämpiä eläkeläisiä, jotka haluavat tehdä vielä työtä jonkin verran esimerkiksi lisäansion vuoksi ja näistäkin tekijöistä on erinomaisia kokemuksia. Tällä hetkellä meidän vanhin työntekijämme on reilusti yli 70-vuotias, hän on hyvässä kunnossa eikä halua vielä pudota työelämästä. Olen kertonut hänelle, että hän voi olla meidän palkkalistoillamme niin kauan kuin haluaa työtä tehdä, ja arvostan hänen työintoansa ylitse kaiken. Kaukaisin työntekijä meillä asuu Thaimaassa ja hän on työskennellyt meille jo vuosikausia, kertoo Mika-Matti Trogen. YhteydenottoOta yhteyttä, jos haluat esimerkiksi jutella ilmoitusmyyjän etätyömahdollisuuksista Printmixillä tai Suomen Myyntimedioilla! Alkuperäisen kirjoituksen löydät Printmixin sivuilta. |
Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, etätyö |
METSEK Oy Huumepoliisi-lehden asiallaTorstai 30.6.2022 - Jenny Helin Vuonna 2018 Helsingin huumepoliisi herätti henkiin Huumerikostutkijat ry:n. Työntekijäyhdistyksen toiminta alkoi ensimmäisen kerran jo vuonna 1988. Yhdistys julkaisee Huumepoliisi-lehteä, joka on ilmestynyt vuodesta 2018 pääsääntöisesti kahden numeron verran vuodessa. Lehteä painetaan noin 2500 kappaletta jokaista julkaisua kohden. Huumepoliisi-lehti auttaa myös valistustyössäHuumepoliisit tekevät jatkuvasti työtä huumeiden kitkemiseksi, joka on tänä päivänä erittäin tärkeää. Lehdessä julkaistaan ajankohtaisia artikkeleita huumeiden rankasta maailmasta. Lehti toimii mahtavasti myös huumevalistuksen työkaluna. -Mainittakoon eräs lehden artikkeli, joka säväytti minua. Artikkeli kertoi koskettavasti, kuinka huumeisiin kuolee Suomessa neljä ihmistä joka viikko. Eräässä kirjoituksessa kerrottiin myös entisestä jengiläisestä otsikolla ”Totuus veljeydestä”, kertoo Mika-Matti Trogen. Kestävä yhteistyöLehteä kustantaa Printmix Oy ja ilmoitusmyynnin hoitaa Suomen Myyntimediat, jotka kumpikin kuuluvat osaksi METSEK Groupia. Lehden ulkoasusta ja taitosta vastaa Mika-Matti Trogen. - Kun teimme kustannussopimuksen Huumerikostutkijat ry:n kanssa, mietimme pitkään projektiin lähtemistä entisen huumepoliisin päällikön aiheuttaman maineen vuoksi. Toisaalta huumepoliisissa työskentelee mahtava ja erittäin ammattitaitoinen porukka. Sen innoittamana teimme sopimuksen ja nyt pitkän yhteistyön jälkeen voin sanoa, että projekti on ollut mahtava ja mielenkiintoinen, toteaa Mika-Matti Trogen. Lehti on saanut erittäin paljon positiivista palautetta ja saavuttanut hyvän vastaanoton myös lehti-ilmoittajien keskuudessa. Huumepoliisi-lehdet tarjoavat lukijoilleen tukevan paketin artikkeleita huumeiden maailmasta. -On hienoa, että olemme mukana tässä projektissa. Meillä on paljon hyviä kokemuksia vastaavien lehtien tuottamisesta ja annamme täyden panoksemme Huumepoliisi-lehteen jatkossakin, kertoo Mika-Matti Trogen. YhteydenottoOta yhteyttä ja jutellaan lisää, kuinka Metsek Oy voisi auttaa sinua järjestölehtesi tekemisessä! Alkuperäinen kirjoitus luettavissa Printmix Oy:n blogissa: https://bit.ly/39GfR4D |
Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, graafinen suunnittelu, järjestö, yhdistys |
Aivovammaliiton 30-vuotisjuhlavuosiTorstai 5.5.2022 klo 14.39 - Mika-Matti Trogen Vuonna 2022 vietetään Aivovammaliiton 30-vuotisjuhlavuotta. Liiton toiminnassa Aivoitus-lehti on tärkeässä roolissa jäsenten identiteetin kannalta ja tiedottamisessa. Lukijatutkimuksen mukaan järjestälehteä luetaan todella ahkerasti. Erittäin tärkeää on, että lehti ei ole kuluerä, vaan siitä saadaan myös tuloja. Tästä saa kiittää METSEK Grouppiin kuuluvaan Printmix Oy:tä. Käy lukemassa koko artikkeli tästä linkistä: https://www.sttinfo.fi/tiedote/aivoitus-lehti-on-erityisen-tarkea-lukijoilleen?publisherId=69817937&releaseId=69935404 ArtikkelisarjaBlogi liittyy eri aiheista julkaistuun artikkelisarjaan Sttinfossa ja Einpresswiressa. Stt:
Einpresswire:
Muut: |
Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, graafinen suunnittelu, järjestö, yhdistys |
Ilmoitusmyynnissä on tärkeää, että asiat pysyvät järjestyksessä ja puhelintyön laatua pystytään seuraamaanKeskiviikko 13.4.2022 klo 12.36 - Mika-Matti Trogen METSEK Grouppiin kuuluvat painotöihin keskittyvä Printmix ja ilmoitusmyyntiä hoitava Suomen Myyntimediat.
Meille laatu kaikessa työssä on ensiarvoisen tärkeää. Teemme muun muassa asiakas- ja järjestölehtiä avaimet käteen periaatteella. Hoidamme myös haastavan ilmoitusmyynnin asiakkaan puolesta. Teemme asiakkaalle koko lehden eli taiton, graafisen suunnittelun, jopa mainosten teon, ilmoitusmyynnin. Myynnin onnistumisen ja ennen kaikkea laadun kulmakivi on hyvä myyntiohjelmisto. Käy lukemassa ohjelmistoon liittyvä artikkeli osoitteesta: https://www.sttinfo.fi/tiedote/soittolinja-on-2020-luvun-etatyokalu?publisherId=69817937&releaseId=69932368 |
Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, graafinen suunnittelu, järjestö, yhdistys |
Asiaa järjestölehdistäMaanantai 11.4.2022 klo 9.09 - Mika-Matti Trogen ------------------------------------------------------------
Yhdistyksille lehden tekeminen on yleensä suuri ponnistus. Tätä varten on hienoa, että voimme olla mukana auttamassa yhdistyksiä lehtien tekemisessä ja voimme tarjota näin ammattitaitoamme.
Käy lukemassa hyvä artikkeli järjestölehdistä ja yhdistyksen kokemuksista Iltasanomien Talousanomista. Linkki juttuun on tässä: https://www.is.fi/taloussanomat/porssi/lehdistotiedote/sp-69927469/ |
Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, graafinen suunnittelu, järjestö, yhdistys |
AsiakaskokemuksiaMaanantai 4.4.2022 - Mika Trogen
------------------------- Kokemuksia Printmixin asiakkailta Poikkeamme muista painoalan yrityksistä eduksemme, sillä se hoidamme myös haastavan ilmoitusmyynnin asiakkaan puolesta. Useissa tapauksissa hoidamme avaimet käteen -periaatteella asiakkaalle koko lehden eli taiton, graafisen suunnittelun, jopa mainosten teon, ilmoitusmyynnin ja postituksen. Vain vastuu lehden sisällöstä jää asiakkaalle. Käy lukemassa aiheesta hyvä artikkeli: |
Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, graafinen suunnittelu, järjestö, yhdistys |