METSEK Group Blogi

METSEK Oy Huumepoliisi-lehden asialla

Torstai 30.6.2022 - Jenny Helin


Huumepoliisi-lehti_ja_METSEK.jpg

Vuonna 2018 Helsingin huumepoliisi herätti henkiin Huumerikostutkijat ry:n. Työntekijäyhdistyksen toiminta alkoi ensimmäisen kerran jo vuonna 1988.

Yhdistys julkaisee Huumepoliisi-lehteä, joka on ilmestynyt vuodesta 2018 pääsääntöisesti kahden numeron verran vuodessa. Lehteä painetaan noin 2500 kappaletta jokaista julkaisua kohden.

Huumepoliisi-lehti auttaa myös valistustyössä

Huumepoliisit tekevät jatkuvasti työtä huumeiden kitkemiseksi, joka on tänä päivänä erittäin tärkeää. Lehdessä julkaistaan ajankohtaisia artikkeleita huumeiden rankasta maailmasta. Lehti toimii mahtavasti myös huumevalistuksen työkaluna.

-Mainittakoon eräs lehden artikkeli, joka säväytti minua. Artikkeli kertoi koskettavasti, kuinka huumeisiin kuolee Suomessa neljä ihmistä joka viikko. Eräässä kirjoituksessa kerrottiin myös entisestä jengiläisestä otsikolla ”Totuus veljeydestä”, kertoo Mika-Matti Trogen.

Kestävä yhteistyö

Lehteä kustantaa Printmix Oy ja ilmoitusmyynnin hoitaa Suomen Myyntimediat, jotka kumpikin kuuluvat osaksi METSEK Groupia. Lehden ulkoasusta ja taitosta vastaa Mika-Matti Trogen.

- Kun teimme kustannussopimuksen Huumerikostutkijat ry:n kanssa, mietimme pitkään projektiin lähtemistä entisen huumepoliisin päällikön aiheuttaman maineen vuoksi. Toisaalta huumepoliisissa työskentelee mahtava ja erittäin ammattitaitoinen porukka. Sen innoittamana teimme sopimuksen ja nyt pitkän yhteistyön jälkeen voin sanoa, että projekti on ollut mahtava ja mielenkiintoinen, toteaa Mika-Matti Trogen.

Lehti on saanut erittäin paljon positiivista palautetta ja saavuttanut hyvän vastaanoton myös lehti-ilmoittajien keskuudessa. Huumepoliisi-lehdet tarjoavat lukijoilleen tukevan paketin artikkeleita huumeiden maailmasta.

-On hienoa, että olemme mukana tässä projektissa. Meillä on paljon hyviä kokemuksia vastaavien lehtien tuottamisesta ja annamme täyden panoksemme Huumepoliisi-lehteen jatkossakin, kertoo Mika-Matti Trogen.

Yhteydenotto

Ota yhteyttä ja jutellaan lisää, kuinka Metsek Oy voisi auttaa sinua järjestölehtesi tekemisessä!

Alkuperäinen kirjoitus luettavissa Printmix Oy:n blogissa: https://bit.ly/39GfR4D

Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, graafinen suunnittelu, järjestö, yhdistys