Tämä artikkeli on poimittu Opaskoiran joulu 2024 -kirjasta, jonka on julkaisee Opaskoiran Joulu ry. Artikkelin on kirjoittanut Marianne Tenhami. Printmix ja Suomen Myyntimediat toteuttavat kirjan ilmoitusmyynnin. 

Sokeana Suomessa on toistaiseksi melko hyvä elää, jos vammaispalvelut ovat kunnossa. Opaskoiralla on arjessa suuri merkitys itsenäisen liikkumisen mahdollistajana. Uhkana ovat kuitenkin koventuneet arvot ja asenteet sekä taloudelliset leikkaukset, jotka vaikuttavat myös meidän sokeiden elämään. 

Kiidämme opaskoirani Usvan kanssa merenrantaa pitkin. Meno on iloista, rentoa ja vauhdikasta. Edeltäjiensä tavoin neljäs opaskoirani Usva mahdollistaa minulle liikkumisen paitsi rantateillä ja lenkkipoluilla, myös metrolla ja bussilla Helsingin keskustan vilinään, kauppakeskuksiin, töihin ja harrastuksiin. Koska on myöhäinen ilta, rantalenkillämme ei nyt ole tungosta kuten päivällä ja varsinkin viikonloppuina. Näin voimme liikkua rennommin ja vapaammin. Meidänkin kaupunginosaamme rakennetaan koko ajan uusia taloja. Se vaikuttaa opaskoiran kanssa liikkumiseen: ihmisiä ja tungosta tulee koko ajan enemmän. Ensimmäisen opaskoirani Ninnin ja vielä osittain toisen opaskoirani Pekon kanssa kotikaupunginosassamme oli hyvin vaivatonta liikkua, mutta runsaan rakentamisen vuoksi opaskoiran kanssa on nyt haastavampaa kulkea ihmismäärän kasvettua. 

Kaupunginosassamme on esimerkillisesti huomioitu saavutettavuus sokean liikkujan kannalta: käyttämissämme katujen ylityksissä on ääniopastein varustetut liikennevalot, samoin metroasemallamme molemmilla sisäänkäynneillä, hissien edessä ja metrolaiturilla on ääniopasteet. Paha vain, että näkeväst ihmiset häiriintyvät kovasti äänimerkeistä ja valittavat niistä koko ajan. Joudunkin tuon tuosta soittelemaan tai laittamaan sähköpostia Helsingin liikenteenhallintakeskukseen ja pyytämään, josko ääniopasteet saisi takaisin päälle tai niiden äänenvoimakkuutta saisi kovemmalle. Länsimetron asemilla on hienot ohjausraidat ohjaamassa valkoisen kepin tai opaskoiran kanssa liikkuvaa sokeaa niin liukuportaisiin ja hisseille kuin metrolaitureilla turvallisuutta lisäämässä. Kaikki opaskoirani ovat osanneet opastaa ohjausraitoja pitkin mikä on tosi kätevää, kunhan näkevät eivät vain seisoisi ohjausraitojen päällä reittejä tukkimassa. Sokeana voi matkustaa pääkaupunkiseudulla busseissa, metrossa, raitiovaunussa, pikaratikassa ja lähijunissa ilmaiseksi. Elokuusta lähtien myös Tampereella voi matkustaa ilmaiseksi julkisessa liikenteessä. 

Onnellisena irrotettuna Helsingin matkapalvelusta

Suomessa vaikeavammaisille henkilöille myönnetään Sosiaali- ja terveystoimen vammaispalvelusta 18 vapaa-ajan kuljetuspalvelumatkaa sekä työ- tai opiskelumatkat tarvittaessa. Tämä kuulostaa hienolta, mutta käytännössä se ei sitä ole. Suomen hyvinvointialueilla on matkapalvelu- ja kulkukeskuksia, joilta kyydit on tilattava hyvinvointialueesta riippuen vähintään puoli tuntia, pisimmillään vuorokautta ennen kyydin tarvetta. Silti ei ole varmaa, tuleeko kyyti myöhässä vai tuleeko kyytiä ollenkaan. Ei ole myöskään takeita kuljettajan asiakaspalvelutaidoista sekä osaamisesta toimia sokean ja opaskoiran kanssa. Olen aika sitkeä sissi ja niinpä tappelin itseni irti Helsingin matkapalvelusta. Nyt käytän kuljetuspalvelumatkoillani aivan ihanaa, pientä taksifirmaa, jone voin ilmoittaa spontaanisti kyytitarpeistani ja jonka kuljettajat ovat ammatti- ja asiakaspalvelutaitoisia. He osaavat hienosti opastaa sokeaa, eivätkä kiinnitä minkäänlaista huomiota opaskoiraan huolehtien kuitenkin siitä, että se matkustaa turvallisesti joko farmariauton takatilassa tai etu- tai takapenkin jalkatilassa. Kaikki Suomen sokeat eivät ole näin onnekkaita, koska yrityksistään huolimatta eivät ole päässeet irti matkapalvelu- ja kuljetuskeskuksista. Meitä sokeita irrotettuja on vain muutama ja yhteistä meille on, että käymme töissä. 

Opaskoira pelastaa liikkumisessa paljon, jos kuljetuspalvelu ei toimi. Joutuessani olemaan huonosti toimivassa Helsingin matkapalvelussa opaskoirani Pekko oli todella suuri apu opastaessaan minua metroissa ja busseissa. Onneksi koiralla oli tuolloin jo monen vuoden työkokemus, joten voimme mennä vieraammillekkin reiteille käyttäen niille saamiani ohjeita. Pekko ja minä olimme kuitenkin koko ajan väsyneitä liikkumaan vain julkisilla liikennevälineillä. Suurimman osan liikkumisestani käytän julkisia liikennevälineitä, mutta pitkän päivän jälkeen tai myöhäisenä kellonaikana on ihanaa ja vaivatonta päästä kotiin kuljetuspalvelulla. Koska kuljetuspalvelu ei Helsingin matkapalvelussa sillon toiminut, eikä edellenkään toimi, Pekon ja minun oli vain sisulla odotettava metroa pahamaineisten kaupunginosien metroasemilla ja tultava kotiin myöhäisinä kellonaikoina käyttäen julkista liikennettä. 

Avustajajärjestelmä toimii teoriassa, vaan ei käytännössä

Suomalaiset sokeat voivat käyttää arjessaan, työssään, opiskelussaan ja harrastuksissaan henkilökohtaista avustajaa. Sosiaali- ja terveystoimen vammaispalvelusta haetaan tuntimäärää avustajalle. Tähän liittyy sosiaalityöntekijän tekemä palvelutarpeen arvio, johon sokeana pitää saada vaikuttaa ja vaatia perustellen tiettyä tuntimäärää avustajan käyttämiseksi. Suomessa on kaksi mallia avustajan käyttämiselle: työnajantajamalli, missä sokea toimii työnantajana hoitaen kaikki vaadittavat paperityöt ja muut työnantajan velvoitteet, sekä avustajavälitysfirmojen kautta tulevat avustajat. Pidän enemmän avustajavälitysfirman käytöstä, koska siinä ei tarvitse hoitaa työnantajan velvoitteita. Avustajavälitysfirman asiakkaana toimin työnjohtajana kertoen avustajalle, mitä tehdään sekä milloin ja missä avustajan työvuorot ovat. Työnantajamallissa joutuu itse rekrytoimana avustajan, kun taas avustajavälitysfirma etsii sokealle avustajan hänen kriteereillään tekemään niitä tehtäviä, joissa sokea tarvitsee apua. Tämä kaikki kuulostaa hienolta ja se onkin hienoa, kun sopiva avustaja löytyy. Valitettavasti vain avustajan palkka on kovin pieni, mikä aiheuttaa avustajien vaihtuvuuden: juuri kun olet saanut avustajasi koulutettua tekemään töitä sokean apuna ja omat tarpeet tietäen ja huomioiden, hän saakin paremmin palkatun työn, lähtee opiskelemaan tai opiskelijana työllistyy omalle, paremmin palkatulle alalle. 

Liikkumistaidonohjaus laajentaa liikkumisreviiriä

Suomessa haetaan tunteja liikkumistaidonohjaukseen sosiaali- ja terveystoimen vammaispalveluista ja valitaan itse liikkumistaidonohjaaja. Suositusta tähän voi pyytää hyvinvointialueiden sairaanhoitopiirien kuntoutusohjaajilta. Ongelmana on liikkumistaidonohjaajien vähäisyys. Täällä pääkaupunkiseudulla liikkumistaidonohjaajia on vain muutama, joten akuuteissa, reittiohjaustarpeissa on käytettävä opaaskoiran kanssa vapaaehtoista peesaria, joka kyllä osaa ohjata reittejä mutta liikkumistaidonohjaajan koulutusta hänellä ei ole. Suomessa on kaksi opaskoirakoulua, joista Näkövammaisten liiton Opaskoirakoululla on oma liikkumistaidonohjaaja. Hän voi ajan sallimissa puitteissa opettaa reittejä. Pääkaupunkiseudun liikkumistaidonohjaajista vain kaksi osaa opetta reittejä huomioiden opaskoiran liikkumisen apuvälineenä. Samoin vain pari tietää, miten ohjata kuurosokeaa henkilöä. Kaikki liikkumistaidonohjaajat osaavat ohjata reittejä valkoisella kepillä liikuttaessa. 

Kun tunnit liikkumistaidonohjaukseen on vihdoin saatu ja sopiva liikkumistaidonohjaaja on löytynyt, kaikki toimii hienosti. Sekä nykyinen opaskoirani että sen edeltäjät rakastavat oppia uusia reittejä ja häntä heiluen ne etsivät reiteiltä suojateitä, liukuportaita, käännöksiä ja ovia. Kerron liikkumistaidonohjaajalle, mihin haluamme oppia reitin. Hän käy ensin yksin kartoittamassa pari reittivaihtoehtoa haluamaani paikkaan. Sitten hän kuvailee ne minulle ja yhdessä päätämme, mikä reitti olisi tarkoitsenmukaisin opaskoiralleni ja minulle. 

Summa summarum: Suomessa on toistaiseksi hyvä elää sokeana, kunhan vammaispalvelut ovat kunnossa. Asenteet ja arvot kovenevat kuitenkin koko ajan. Juuri tänään uutisoitiin jälleen uusista leikkauksista, jotka kohdistuvat myös vammaisjärjestöihin ja vammaispalveluihin. Tuntuu ettei suomalainen yhteiskunta enää halua huolehtia heikoimmassa asemassa olevista henkilöistään, kuten vammaisista ja vanhuksista. Kovat arvot ja asenteet näkyvät myös sokeiden heikkona työllistymisenä. Työnantajien asenteissa on todella toivomisen varaa. Tämän vuoksi sokeiden työllistyminen työnantajien palvelukseen on meillä melko harvinaista herkkua. Niinpä suurin osa sokeista työskentelee joko freelancereina tai yrittäjinä.